
Tämä vuosi on jo pitkällä ja eipä ole tullut tännekään kirjoiteltua.
Josko meitä ja kuulumisia on kukaan kaipaillutkaan...
Olin jo vähän niinkuin ajatellut tään blogin tulleen tiensä päähän ja lopettavani bloggaamisen.
Nyt kuitenkin jotakin. Vuosi ei sitten käynnistynyt toiveiden mukaan. Onneksi ei tullut tehtyä uudenvuodenlupauksia, sillä eihän mikään kuitenkaan toteudu!! Donna voi hyvin, mutta emäntänsä ei loppiaisen jälkeen ole tervettä päivää nähnyt!
Tammikuuta ollaan elelty mitä vaihtelevimmissa keleissä ja kunnon paukkupakkasetkin jouduttu

kokemaan. Ne tuottavat Donnalle ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Ei ole muuta selitystä kuin, että on ed.omistajallaan jossain palelluttanut tassunsa oikein kunnolla. Niin kylmänarat ne ovat. Ulkoilusta ei kertakaikkiaan tule mitään. Onneksi nyt taas kelit suosivat ja lumipalloja saa suojakelillä tehtyä Donnan iloksi. Tuo mamman pallohullu :)
Bordercolliepentue "Helmatit", Masaa lukuunottamatta, on matkanneet omille ihmisilleen. Kuvissa suosikkini Cherokee alias "Kalle".
Juuri sain tekstiviestinä mukavaa luettavaa: Näiden pentujen emä,
Oakmeadow Nice Case, nappasi tänään TK2:n ja täten voittajaluokan liikkeiden harjoitus voi alkaa. Todella hienoa Tanja ja Helmi. Mammalomalta palannut Helmi on iskussa :)
Nyt toivottelen ihanaista kevättalvea kaikille!
Katsotaan..jatkaako tämä blogi elämistään, kun aurinko on korkeammalla...