maanantai 28. syyskuuta 2009

Golden Eye Donna :)

Sähläsin sitten kamerani ja olin saanut jotkut säädöt ihan pieleen.
Kuvasato oli näin heikko tasoista.
Höh, hauskoja tilanteita oli näiden kahden riekkumisesta...

Siitä Donnan niiskuttamisesta piti vielä kertomani. Se on toivottavasti ohi ja syy ilmeisesti joku siemen heinikosta tms. koska itselleen helpotti. Viikko sitten maanantaina Donna on saanut viimeksi sen "kohtauksen". Oli ne muutama aika hurjia ja aiheutti meikäläiselle sydänpysähdyksen ja välillä taas ylimääräisiä lyöntejä! Kertakaikkiaan kun Donna ei saanut henkeä ja koko koira vapisi, vaahto suusta valuen. Näin kun Donnalla sitä ikää jo on, niin kaikki erikoinen herättää pelottavia kauhukuvia :(
Mutta nyt tosiaan vaikuttaa ihan ok:lta.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Syksyinen tervehdys Muurlasta!

Edelleen olemme riehuneet möksällä täällä Muurlassa. Koirien saadessa toteuttaa itseään mitä erinäisimmissä mielipuuhissaan :) Onkin ollut syytä juhlaan, sillä olemme viettäneet wc-pöntön vihkiäisiä! Kyllä se vaan on niin, että näin mukavuuksiin tottuneena, ne peseytymistilat ja sisävessa on elintärkeät. Vihkiäiset nyt ei sen suuremmin koirien päiviä ole muuttaneet kuin, että saavat juomavetensä hanasta laskettuna, ei kaivosta kantaen.
Kuten kuvasta näkyy, Sheena on oikein edustuskunnossa....
Tuttujen koirat ovatkin edustaneet näyttelyrintamalla tänä viikonloppuna. Hienoin sijoituksin! Erityisesti mieltäni lämmittää Sheenan siskon, Kikin (A.Rentun Ruusu) debyytti Karkkilassa. Korviini kantautunein tuloksin: Hienosti JUN ERI2 !! Onnea.

Donna se vain posettaa "kuivana" ja juuri siinä missä hänet käskee poseeraamaan. Hieno koira! Mutta hyvin tuhma, prkl! Viikolla kaupungilla kyläillessämme jätin Donnan auton vetokoukkuun kiinni pihalle. Kuinkas ollakkaan ohi kulki mies pienen valkoisen koiran kanssa, jollaisia Donna inhoaa suuresti. Kauhukseni Donna oli riuhtaissut itsensä irti ja riehui kadulla, miehen kannatellessa koiraansa päänsä yläpuolella. Kauheasta tapahtumasta selvittiin kuitenkin säikähdyksellä, eikä pieneen koiraan näyttänyt tulleen niin fyysisiä, kuin psyykkisiäkään vammoja. Mutta kyllä häpesin. Tilanne oli sikälikin vaarallinen, että Donna olisi voinut kadulle syöksyessään jäädä auton alle! Mitä tästä opimme....


Mukavaa syyskuun loppua :))

lauantai 19. syyskuuta 2009

Täällä vartioin MINÄ!!

argh
Kulunut viikko on ollut meillä kerrassaan ahdistava toisaalta huvittavakin. Tuli tosiaankin mieleen laittaa takapihalle aidan viereen "Täällä vartioin minä" ja siihen oma kuvani.
Naapuruston vanhempi mies (mieleltään 10 vuotias) oli saanut hoidettavakseen kaksi räksyttävää papilloomaa (vai mikä lie viruksia ovat; papillon vai mikä lie). Hitto, että otti päähän!
Nimittäin aivan takapihan verkko- ja sireeniaitamme takaa kulkee kävelytie, josta tosin on oikeus kaikkien kulkea ja vikaa on Donnassakin, koska raivoaa kaikille ohikulkeville koirille. Liikenne ko. tiellä tosin on hyvin hiljainen, joten naapureita häiritsemättä olen voinut surutta koiria pihalla pitää. Mutta tämä setä kun on nyt ottanut kunniatehtäväkseen ulkoiluttaa pieniä kääpiökoiria tauotta. Siis kuvitelkaa se lampsuttaa tauotta tästä ympäri ja päästää fleksissä ne kirput räksyttämään aidan taakse!!! Hullu mikä hullu. Säälin, nimittäin niitä pieniä koiriakin, jotka yleensä tekevät vain yhden päivittäisen lenkin tästä. Muuten ovat omassa pihassaan.
Olisi se kivaa pitää koiria pihalla leikkimässä ja nuuskuttelemassa kun siihen nyt on mahdollisuus, mutta Donna kun on mikä on. Ja tuo setä suorastaan häirikkö!
Nooh. Me kuitenkin käydään päivittäin irrottelemassa/hermoja lepuuttamassa metsässä ja on jokunen tattikin mukaan mahtunut :)
Huolestuttavaa on vain se, että Donna on keskiviikosta asti aika ajoin, niiskuttanut ja pärskinyt. Aivan kuin hällä olisi sieraimissa jotain? Tänään hän on ollut oireeton. Mikäli tilanne jatkuu on käytävä tarkistamassa mummom nielu ja nenäontelot lekurilla ....
****
Positiivinen postaus:
Sheena noutaa jo todella hienosti :) Ongelmana oli se, että hän leikkiessä nappasi hurjasti näpeille, mutta nyt lähtee kuin nato-ohjus lelun perään ja tuokin takaisin käteen.
****

maanantai 14. syyskuuta 2009

Onnea Juniori

♥ Tänään Sheena 9 kuukautta eli näyttely-arvosteluluokkien mukaan juniori! ♥



Lauantaiselle metsälenkille suuntasin kuin oikean turkkirodun omistajan kuuluukin: harja perstaskussa :) Ennen vapaana telmuamistaan mustavalkoisten kavereiden kanssa otimme nimittäin Sheenasta posetuskuvia syksyisessä metsässä. Ihan tätä päivää silmällä pitäen, jotta tekin arvoisat lukijat pääsette nauttimaan juniorin kauneudesta!
Tervemenoa ihastelemaan kuvasarjaa tästä.
Kuvien copyright ja kiitos kuuluu Tanjalle.
***
Onnittelut kaikille Sheenan sisaruksillekin junnuiän saavuttamisesta!
***

lauantai 12. syyskuuta 2009

Omenia, omenia ja mutapainia

Viime päivät koirat ovat saaneet taas elää kuin mitkäkin villieläimet.
Vapaina juosten ja
Sheena painien sammakoiden ja myyrien kanssa, sillä urakointi ystäväni möksällä on jatkunut.
Täysin amatööreinä typistimme viimeksi valtavia vanhoja omenapuita. Sen nyt arvaatte minkälainen omenasato puiden juurilla oli ja lisää tipahteli suuria haaroja sahatessamme. Donnahan rakastaa omenia ja nautiskelikin hienostuneesti niistä muutaman. Mutta tuo Sheena-ahmatti ryhtyi suorastaan ahmimaan niitä. Siis kymmeniä ja kymmeniä!! Tuli oikein kiire kerätä niitä pois, sillä pelkäsin Sheenan saavan jo jonkun suolitukoksen tai hemmetin moisen ripulin niistä.
Sadonkorjuun jälkeen Sheena keskittyikin taas lempipuuhiinsa eli "kanjonissa" eestaas juoksua/läträämistä kautta kunnostamaton maakellari, myyrineen. Pikkulikka oli kyllä niin mutainen ja siinä kunnossa, että joutui yöpymään eteisessä :) Mukavasti ulkoillen on meidän syyskuu edennyt ja nyt ollaan palattu tänne kotiin ja sivistykseen. Sheena kylvetetty ja ripuliltakin ilmeisesti vältytty.

JK. ♥ Ragnarkin ♥ pitää hedelmistä! :-))

tiistai 1. syyskuuta 2009

Se on syksy!

Virallisestikin ollaan sitten syksyssä. Syyskuun ensimmäinen päivä on pulkassa. Tällaisia kahvitteluhetkiä terassilla tuskin tulee enään monia. Säistä huolimatta, mutta sato on kohta syöty. Eikös vain ole hervottoman kokoinen omena!? Ja niitä se piskuinen omenapuumme teki peräti kahdeksan (8) .. kypsäksi asti. Tokihan koirat verottivat satoa jo rahkilevaiheessa...

Tänään oli jo perinteeksi muodostunut Maltalaiset ry ja Salon Hockey Team:n järjestämä match-show Salossa, johon mekin Sheenan kanssa matkattiin hakemaan kokemusta virallisiin näyttelyihin... Paikalla oli myös tuttuja: Minna ja pc FI MVA EE MVA EEV-09 Lotta, Anni ja kn Pimu, Mia ja skn FI MVA LV & LTU & BLR JMVA Doris.

Toki ennen kehää piti ottaa pakollinen:
Älä vaan mua kessu sormissa kuvaa -kuva. :-))
Kameran takana Mia.

Tuomarina pennuissa oli Krisse Sojonen, kennel Nessleo. Tässä vaiheessa tiesin jo, ettei sijoituksia tule, koska "tuomari" tyytyi sanomaan vain "PÄIVÄÄ. MINKÄ IKÄINEN TÄMÄ ON" Rapsutteli Sheenaa poskista ja kertoi haisevansa pennuille,
koska hänellä on 13 pentua kotona(??)
Siis mitä helvettiä? Olin hakemassa kokemuksia pennulle tuleviin virallisiin koitoksiin, eikä edes suuhun katsottu!!

Ihan nätisti Sheena esiintyi sinisestä nauhasta huolimatta. Punaisen nappasi ihana Englanninbuldoggi. Sinisten kehässä oli jo selvääkin selvempää, ettei sijoitusta tule koska ei madam katsonut meidä puoleenkaan. Eipä silti. En minäkään, jos tuomaroisin mätsäreitä, sijoittaisi leonbergiä! (kiäh..kiäh) :D

Serkkuni tyttö Anni (8v) toi mainetta ja sijoituksia meidän aikuisten edestäkin. Lapsi-koira-kisassa kn Pimun kanssa hienosti neljänsiä. Pimu myös isoissa sinisten ykkönen. Skn Doriksen hän luotsasi punaisten kolmanneksi (muistaakseni, korjatkaa jos olen väärässä) ..
Ja koko mätsärin kruunasi hienosti kn Pimu, ollen BIS-4
Onnea oikein paljon Anni ja Mia ja Pimu!!!