sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Se on kevät ♥

Talvi on voitettu ja meillä on vihdoinkin kevät!!
Kuten kuvasta näkyy Donnan varpaat voi taas hyvin ja mummeli painelee sata lasissa niinkuin muutkin koirat.
Välillä vähän liiankin kovin, sillä olen joutunut kokemaan kanssaan kauhunhetkiäkin. Uutuutena uudessa nuoruudessaan Donnapa lähti yhtenä päivänä pupun perään. Ihan uusi ilmiö ja kuulokin häneltä kaikkosi. Niin paljon kun vihaan sellaista käytöstä ja vieläpä kaahaamisen vierellä oli vilkas rekka-autojen liikenne!! Ne sekunnit, minuutit, mitä liekin olivat pitkiä ja äänijänteeni koetuksella. Jokainenhan osaa arvata mitä oli hetkemme Donnan palatessa jahtireissultaan ♥ Vieläkin kyyneleet nousee silmiini ajatellessani miten lähellä oli onnettomuus ja Donnan menetys....
Muuten Donnan elämä on rakkautta, omalla patjalla loikoilua, valtavaa ruokahalua, kunnonkohennusta ja autossa räksyttämistä. Olen ajatellut alkaa juoksuttamaan häntä taas pyörän vierellä pikkuhiljaa. Josko mummon kunto sen antaa periksi. Katsotaan.
Tämän tytön varpaita ei ole mikään häirinnyt eikä hidastanut talven mittaan :)
Vauhti on pysynyt tasaisen varmana. Sellainen rasavili kuin Sheena onkin eikä hihnakäyttäytymisestä eikä vieraiden tullessa käyttäytymisestä eikä .... ole tietoakaan niin voin sanoa, että hän on kuitenkin kuuliaisuuden perikuva. Ne asiat mitä tehdään jysähtää korvien väliin ja myös pysyy siellä! Autokatoksen ja viereisen päiväkodin pihalla ollaankin otettu hetkellisiä paikallaoloja niin maassa kuin istuen. Mielestäni yksi tärkeimpiä liikkeitä. Enkä nyt ajattele mitään oikeaoppisia toko-liikkeitä vaan ihan normaalia koiran hallittavuutta.
Sheenan päivät on rakkautta, leikkimistä, lenkkeilyä, unta ja niinkuin Donnallakin valtaisaa ruokahalua :) Turkkia kasvatellen. Siihen tosin mitään nopeuttavaa poppakonstia tuskin on. Oisko kananmunat.

Yllä olevat kuvat on otettu 12.päivä Nietosvaarojen lammaslaitumella. Vaikkei laidun vielä viherräkkään, niin on se vaan niin ihanaa .. tämä kevät!!!

Ei kommentteja: