lauantai 9. elokuuta 2008

Niitä näitä . . .

Useiden akvaarion vedenvaihtojen ja kahden lääkityksen jälkeen, sain ilokseni eilen illalla huomata hoidon tehonneen. Kalat tulivat jo napakasti ruokailemaan. Samoin tänään aamulla. Kylläpä jo mököttivätkin melkein viikon! Olen niin tykästynyt akvaarioon .. Se on jo persoonallinen valaisinkin olohuoneessa, iltojen taas pimetessä, syksyn saapuessa. Voi kauhistus, että oli eilen illallakin jo synkkää ja pimeää aikaisin. Sytyttelin takapihalle jo lyhtyjä ja ne kyllä sopivat elokuun iltoihin :)

Tänään on koiranäyttely, joka meiltä jäi sitten väliin. En ole Rimadyliin tosin turvautunut, mutta muuten katson, että Donna ei ole esityskelpoinen tällä hetkellä. Kyse ei ole kunnianhimostani (jota mulla ei edes ole), vaan kohteliaisuudesta ulkomuototuomaria kohtaan. Kyllä koirat on vietävä esille tuomarille, niin frisyyriltään kuin fysiikaltaankin täydessä kunnossa!!
Donnalta on nyt ollut pois kaikki revittely toisten koirien kanssa ja pyörälenkit. Jos hän ei halua edes yksin vapaana ollessaan liikkua, niin silloin ei kaikki ole kunnossa. Olen nyt yrittänyt sen verran kuin osaan, hieroa ja venytellä Donnan vas. takajalkaa, aina kävelylenkin jälkeen. Jospa se siitä.. Mikään pakko ei meidän ole esiintyä näytelmissä, mutta olisi se niin kiva muutamalta mielenkiintoiselta ulkomuototuomarilta VET-arvostelu saada :)

Taas sataa ... Hjuva, hjuva, kanttarellit nousee esiin .....

2 kommenttia:

Zaza & Elsa kirjoitti...

sä iloitset saateesta ja mä vaan surkuttelen :)

Mia kirjoitti...

Tsemppiä kaloille, meillä kotona eväkkäät tuntuvat olevan vähän turhankin sitkeetä porukkaa...! Ei vähene sitten niin millään... :D

Vahvero-onnea sadepäiviin!