sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Mamman murkku-muurahainen


Fiona on jo saavuttanut kahdeksan kuukauden iän ja on aikuistunut ihan silmissä.
Turkki on vielä osaksi untuvaista pentukarvaa, mutta pääkopassa on tapahtunut ja paljon! Ihan päivissä olen löytänyt hänestä miellyttämisenhalua ja halua leikkiä yms. kanssani. Aivojen nystyröiden kohtaaminen on myös saanut aikaan sen, että yrittää pomottaa Sheenaa! Se on asia josta mamma ei tykkää, koska Sheena on niin nöyrä ja Donnan alistamana kasvanut, että antaa kaiken periksi. Pariin otteeseen Sheena on yrittänyt komentaa Fionaa, mutta tämähän pöllyttää Sheenan samointein :o Murkku-ikä on parhaimmillaan ja tottakai Fiona nyt jos koskaan kokeilee kanssamatkustajia! Kaikessa pärjätään vaikkakin joskus tottelemattomuus hihnaan tullessa, vapauden jälkeen, saakin sappeni kiehumaan!! Kaikenkaikkiaan valloittava Persoona :)


Jokseenkin mettäläisenä kasvaneesta Fionasta ei puutu ainakaan sosiaalisuutta. Ehkä vähän liiankin rohkea, luottavainen ja itsetuhoinen!! Lauantaina 8.10. hän tapasi yllättäin "hiekkadyyneillä" ensimmäistä kertaa kiharakarvainen noutaja Tyyran. Tyyrahan ei ole millään lailla agressiivinen tms. mutta olisi jo hänen fyysisen käytöksensä ja värinsä/kikkuraisuutensa vuoksi luullut Fionan olevan hippasen varautunut. Mutta ei. Mukaan vaan ja täysillä :)

Näin jatketaan ja uskoakseni Fionan ekat juoksut on jo käsillä. Sen verran erikoista alkaa hänen käytöksensä olla. Mikäpä sitä kyllä tietää, sillä Sheenahan (kuvassa vasemmalla) tekee juoksut 10 kk:n välein...
Fionan korvat ovat itsepäisesti pystyssä ja mielestäni ne kuuluvatkin hänen persoonaansa/ilmeeseensä. Kuukausien painojen jälkeen ne itsepintaisesti nousevat, joten olen luovuttanut.

Se joka/jollain on tätä asiaa vastaan jotain... sanokoon nyt
tai

v a i e t k o o n
i ä k s i
!





Oikein vauhdikasta, ihanaista syksyä kaikille!!
:)
(Vaikka se talvi ikävä kyllä taitaa olla jo nurkan takana! )

tiistai 6. syyskuuta 2011

Painovirhe paholainen

Painovirhe paholainen

*
Kuvia tänne vaihdellessani tuli luettua edellinen bloggaus...
Fionan paino oli todellisuudessa 18.7 kg eli on jo hippasen ohittamassa Sheena-tätiä :)

*

Eilen sain muutamia uusia otoksia tytöistä kun Seija poikkesi heitä kuvaamassa.
Otsikon kuvasta voit nähdä miten erinäköiset nämä collietytöt ovat.
Kuva on kyllä tosi kaunis niinkuin kuvattavatkin! Lisää kuvia voit käydä ihastelemassa täällä: kehvelit.kuvat.fi
Kiitos Seijalle kuvista!!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Se on syksy, sienet ja Fiona 7 kuukautta

Muistoja menneiltä sienestysretkiltä

Blogin päivityksestä on vierähtänyt jo kaksi kuukautta!! Allekirjoittaneen bloggausinto todellakin on kaatunut siihen, että täällä ja näillä yhteyksillä Blogger/kuvien lataaminen yms. on tosi vaikeata ja rasittavan hidasta!! Yritän tässä nyt laittaa jotain kuulumisia vaikka tämä bloginkin avaaminen sai taas herahtamaan kyyneleet silmiini. Koska tämä helpottaa !!??!!

Tämä kuva on otettu kuukausi sitten Fionan ½-vuotispäivänä :) Linkki

Fionan korvia yritetään saada asettumaan hiukan taitteelle vaihtelevalla menestyksellä.
Lämmin kiitos ja apu kuuluu Fionan isän omistajalle Anna-Stinalle

Tyttö kasvaa ja varttuu vauhdilla. Niin kropan kuin turkinkin kasvamisen ohella ihan joskus löytyy hänen aivokapasiteetinkin kasvua... :D
Fionahan on itseasiassa todella kiltti ja kultainen tyttö, mutta hänessä ei ole sitä valtaisaa miellyttämisen- ja tekemisen halua kuin esimerkiksi Sheenassa. Leikkii ja taisteleekin, mutta jotain vaan puuttuu (?) verratessani häntä tätiinsä. Tosin Fionan äidin Kikin tuntien uskon Fionan tulleen paljolti häneen.
MUTTA. Näin olematta mikään aktiiviharrastaja minulle riittää yksi ylisuperaktiivinen, touhukas koira, jonka kanssa tekemistä riittää.

Sheena on pieni, solakka, mutta niin kaunis tyttö, joka kuluttaa enemmän kuin syö.
Esim. viimeiset puolitoista viikkoa hän on päivisin kävellyt kahdeksan tuntia "ääliörinkiä" naapuriasunnossa olevien remonttimiesten/äänien takia + pöhköttää ja räksyttää. Fiona sen sijaan ilmoittaa vaan tarpeen vaatiessa.
Kuulisittepa sen äänen!! Se on oikea VAHTIKOIRAN ääni. "Tykkään"
Turkki Sheenalla ei koskaan ole ollut se vahva puoli eli ihan sopiva laiskan pehkon omistajan koira! Heikohko turkki saa myös Sheenan näyttämään pienemmältä mitä hän todellisuudessa on. Fionan 7 kk päivän kunniaksi punnitsin tytöt: Sheena (yllätys-yllätys) 18, 4 kg
Fiona on mielestäni säkää mittaamatta jo korkeampi kuin Sheena ja painoa 17,8 kg

Kuvien © Seija Vahtera by Kehvelit

torstai 30. kesäkuuta 2011

Vielä on kesää jäljellä

Suurin tuska alkaa hellittämään vaikka jokaikinen hetki Donna on mielessä. Kaikki tilanteet ja koti muistuttaa Suuresta persoonasta ja kyyneleet herahtavat jatkuvasti silmiin :´( Kuvittelin kaksi viikkoa sitten kun saatoin Donnan viimeiselle matkalleen, ettei elämä voi jatkua!! Mutta ihmeesti tämä collie-kaksikko on pitänyt elävien kirjoissa. Sheena kaipasi muutaman päivän Donnaa kanssani ja käyttäyti tosi oudosti. Se ei mitenkään parantanut oloani kun jouduin katsomaan nuorta koiraa ihan pallo hukassa, koska Alfa-naaras oli laumasta poissa!!
Voi kun joku ymmärtäisi miten paljon me kaivataankaan Mummoa ...

Juhannuksena kuitenkin tuli muuta ajateltavaa kun saimme Salon kaupungista vieraita. Räpsin Lassieistani muutaman kuvankin. Yllä She posettaa ja tässä Fio elävien korvinsa kanssa :) Hampaat vaihtuvat ja sen johdosta Fio myös näyttää joka päivä erillaiselta korvineen! Hampaiden vaihtumisen myötä Fiona on myös muuttanut luonnettaan. Se varovainen, varautunut pikku-koira on tipotiessään ja tilalle on tullut urhea pikku-Lassie! :)

Maanantaina 27.6-11 Fiona alias Junttapulla sai vihdoinkin Rabies-rokotteen ja nyt on tytöllä rokotukset kaikki olemassa. Olin pyörtyä punnituksessa koska Fiona painaa vain neljä kiloa vähemmän kuin Sheena (2½ vuotta!) Tiistaina sitten saimme sukulaisia från Ekenäs ja enpä sitten enää ihmettele Fionan kokoa :) Kuvassa vas. pojat Pluto~Arttulan Ääriviiva ja Bolivar, Madonna .. joilla on sama isä kuin Fionalla!! Seuraavana "pikku-Sheena" ja sähläävä Fiona. Pluto ja Sheena ovat muuten puolisisaruksia ja samaa ilmettä on kyllä havaittavissa <3

torstai 16. kesäkuuta 2011

RIP Donna


Tuli aika raskaiden päätösten, saattaa sut huomaan enkelten. Nyt saat juosta seuraten heitä, ei kipu enää elämääsi peitä. Suru on suuri lohduton, mut tiedän sun hyvä olla nyt on.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Fiona neljä kuukautta

Iso, komea tyttö jo!
Painoakin on kertynyt saman verran, mitä Sheena-tädillä viisikuisena :)

Kuvassa Fiona posettaa kasvattajansa ja isoäitinsä kanssa.

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Huhtikuun viimeisenä

Hauskaa Vappua :)

Kuva tosin on pääsiäisen jälkeiseltä tiistailta kun pikkulikat kävivät hieman irrottelemassa hiekkakuopalla. Fiona oli saanut päivällä ensimmäisen rokotuksensa ja oli vaan tosin hiukan totinen ja väsyneen oloinen.. Muuten ell reisu meni hyvin ja tyttö oli reipas. Palkaksi hän sai lääkäriltä vuotaluun, jota hän rauhottui kaluamaan onnellisena kun oli Sheenan vuoro tulla vastaanotolle. Jostain Sheena kehitti itselleen silmätulehduksen ja sitä nyt hoidellaan parin tunnin välein tiputeltavilla lääketipoilla. Mitkään hoitotoimenpiteethän itsessään ei meillä tuota vaikeuksia, mutta tämä silmien hoito saa nyt Old Ladyssa aikaan sellaisen kateuden ja tökkimisen, ettei aina voi olla varma osuinko Sheenan silmään vai korvaan :) Samalla lekurireisulla päivitettiin myös Donnan lääkkeitä ja kolmen viikon päästä kontroloidaan virtsa ja veriarvot...

12 viikkoa ja reilu yhdeksän kiloa elämän iloa :)
Lisää kuvia tiistai-illan valossa. Kiitos kuvista Seijalle!

Ja loppukevennykseksi kuva tyttäreni koirasta pääsiäisaamuna. Ihan totta tuo oli kyllästynyt nukkumaan emäntänsä vieressä ja hiippaillut saunaan nukkumaan. Eipä siinä mitään, mutta tuo oli kuskannut peitonkin sinne mukanaan. Kukas sitä nyt kovilla lauteilla nukkuisi.. :) :)

Zaza 10v 3kk