perjantai 20. maaliskuuta 2009

Kevätpäiväntasaus

Jiihaa! Se oli tänään. Kohti kesää mennään ja vauhdilla. Kevät tuo myös pienen Sheenan elämään, talven jälkeen kaikkea ihmeellistä. Eilen illalla päiväkotiin vievällä tiellä ja päiväkodin pihassa, kuvittelin Sheenan loukanneen tassunsa. Yht'äkkiä tuo loikki ja hyppi? Syyksi selvisikin lumesta vapaa ja hiekasta harjattu asfaltti. Se tuntui ilmeisesti pienen tassujen alla oudolta ja niinpä sitä pitikin purra ja raapia :) Tänään on komennettu/kaivettu ojaa, jossa vesi virtaa lumen ja jään alla. Onneksi nauru pidentää ikää :) Nyt illan viimeisellä reisulla She kamppaili oman varjonsa kanssa ja ääni oli melkoinen. ( Entäpä, jos kuolen nauruun?) On se hyvä, että mulla on kaksi suurta vahtia... Ei pääse varjot(kaan) hyökkäämään kimppuun :)) Kuva on otettu vuosia, vuosia sitten Kössistä ja Donnasta. Kevät oli silloinkin...
Tänään myös kävi harvinaisia vieraita!! Kössi kävi tyttöjäni moikkaamassa. Sheenaa ei tuo iso kultainen "hetkauttanut" , ei suuntaan ei toiseen. Mutta Donnalle Kössin vierailu oli ratkiriemukas. Kössihän on yksi niitä harvoista koirista, joilla on sama huumorintaju kuin Donnalla :) Harmi, että Kössin aika oli rajallinen. Ystävyksiä olisi katsellut kyllä pidempäänkin.
Kiitos tuhannesti käynnistä Seija, Kössi ja Tyyra!!!

Ei kommentteja: